Joukkueenjohtajan Peeter Neliksen raportti EM kisasta poikien henkilökohtaisen kisan päädyttyä (26.10.2010)
-----
Hei kaikille miekkailijoille ja miekkailun ystäville Moskova-Lobniasta junioreiden EM-kisoista,
Ensimmäinen kisapäivä on takana ja Suomen poikien maajoukkue on vaihtelevin tuloksiin päättänyt päivän summa-summaruma plussan puolelle, koska Teemu sijoittui ensimmäistä kertaa junioritasolla arvokisassa 8 parhaan joukkoon, joka on siis se klassinen finaali ja joka suhteessa erittäin kova tulos. Kovista miekkailumaista puuttui vain Ranska, kuten viime aikoina EM- kisoissa on tapana, muut olivat ykkösriveissä. Jo 64 cupissa menivät monet hyvät vastakkain ja tappelu oli armotonta.
Teemu selvisi alkuerästä puhtailla papereilla ja jatkoi cup matseja vakuuttavalla tyylillä, pitäen koko ajan taktista-teknista ylioteta hallussaan. Harmitti vain keskiosa matsissa mitalivoitosta Von der Ostenin kanssa joka jäi muutaman huonosti suunniteltuun hyökkäyksen takia tällä kertaa saavuttamatta.
Alex läpäisi alkuerän häviämällä vain yhden ottelun Tanskan Jörgensenille, mutta hävisi sen jälkeen cup-matsin toiselle tanskalaiselle Roblille. Ote oli liian yksipuolinen eikä antanut haluttua tulosta, toinen onnistui pitämään oman taktisen linjan pystyssä loppuun saakka ja vei voittoon ei odotetusti meidän puolelta katsottuna. Näin olleen hävittiin sitten taas kerran matsi Tanskalle.
Kasper miekkaili välillä hyvin, välillä ei niin hyvin ja selvästi ei riittänyt kipinä suorassa uloslyönnissä unkarilaista Györgia vastaan. Mukana joukossa oli oikein hyviä pistoja, mutta pitkän matsin voittamiseksi tarvitaan enemmän eväitä.
Verneri onnistui saaman vain yhden voittoon alkuerässä ja se ei riittänyt jatkoon.
Kisat ovat hyvin järjestettyä, kaikki on sujunut mutkattomasti, tietyt tahot ovat jopa ylijärjestettyjä. Esimerkiksi minulle soitettaan monta kertaa päivässä ja sanotaan, että meidän bussikuljetus on saapunut, vaikka emme ole mihinkään menossa ja varoitimme jo edellisellä päivällä, että meillä menee koko päivä ja menemme viimeisellä bussilla. Saapumispäivänä meidät haluttiin viedä takaisin kisapaikalle, vaikka me menimme sinne heti aamulla ja hoidimme kaikki tekniset järjestelyt. Kisajärjestäjät olivat toista mieltä ja halusivat meidät ehdottomasti takaisin paikalle. Oli tosi vaikeita selittä heille puhelimessa, että meillä on kaikki hommat hoidettu.
Huomenna on vapaapäivä, joka tarkoitta, että pidetään tyttötreenit ja pidetään vähän lomaa. Hotellin pomo on myös tarjonnut meille ilmaisen saunan.
------ Peeter Nelis
|