[quote="JuhaV"]Maajoukkuetoiminta, kansainvälinen kilpailutoiminta, kansalliset seurat ja kansalliset kisat eivät ole toisiaan poissulkevia asioita, vaan ne täydentävät toisiaan. Maajoukkuetoiminta ja kansainvälinen kilpailutoiminta ovat edellytys huippu-urheille. Ilman kansainvälistä kokemusta ei tule niitä isoja mitaleita, näin se on joka lajissa. Käsittääkseni liiton strategiassa on myös huippu-urheilutavoitteita. Kansalliset seurat toimivat omien lähtökohtiensa ja tavoitteidensa puolesta, joihin voi kuulua monenlaista toimintaa, kuten mm. Teemu yllä listaa. Kansallisilla kisoilla on omat tärkeät tavoitteensa ja tarkoituksensa, ja niitä pitääkin kehittää, olen siitä aivan samaa mieltä. Mutta eihän voida lähteä siitä, että vain kansallinen taso riittää, mikäli tähdätään huipulle. Ja siksi tätä maajoukkue asian näenkin tärkeäksi. Eli puhun siis kansainvälisestä menestykseen tähtäämisestä.[/quote]
Uskoisin, että kaikki ovat samaa mieltä siitä, että kansainvälinen menestys on meille olennainen tähtäin. Se, miten se ymmärretään ja miten sinne uskotaan päästävän, vaihtelee.
Kuten toivottavasti kaikki tietävät, meillä on aikuisten MM-mitalisti 90-luvulta. Siihen projektiin tietääkseni panostettiin ja tulostakin tuli ihan korkeimmalta tasolta. Urheilijalle, hänen taustajoukoilleen ja liitolle kyseinen projekti oli siis urheilullinen menestystarina. Mutta paransiko tämä tulos olennaisella tavalla a) muiden mahdollisuuksia onnistua toisissa vastaavissa projekteissa tai b) liiton resursseja parempaan suuntaan? Tietääkseni ei. Tämä on yksi olennainen syy sille, miksi itse olen sitä mieltä, että liiton resursseja tulisi käyttää seuratyön ja kotimaisen kilpailusarjan edistämiseen joidenkin urheilijoiden menestykseen tähtäävien projektien sijasta (pl. huippu-urheilukriteerit täyttäneet urheilijat). Urheilijoiden projektit, vaikka tärkeitä ovatkin, eivät voi olla liiton ykkösprioriteetti.
Jonkun mielestä tietysti meidän kannattaa käyttää seuratyöhönkin käytettävissä olevat rahat siihen, että panostetaan nykyiseen kärkeen ja heidän mahdollisuuksiinsa. Mielipide, joka nähdäkseni on ollut liitossa aika hyvin edustettuna, kun katsoo koulutustoimintaan ja seuratyöhön budjetoidun rahan osuutta suhteessa kilpailu- ja valmennusbudjettiin.
Ajatukset, joita olen esittänyt seuratoimintaan panostamiseen ja kansallisen kilpailujärjestelmän järjestelyihin, eivät nähdäkseni millään olennaisella tavalla tue välittömästi tämän hetken kärjen kansainvälisiä mahdollisuuksia, joten Nikonkin epäilevä suhtautuminen on täysin ymmärrettävää. Niissä ajatuksena on luoda tulevaisuuteen useampia ja parempia mahdollisuuksia toteuttaa yksittäisiin urheilijoihin kohdistuvia projekteja. Kun on enemmän ammattimaisesti toimivia seuroja, käymme lävitse enemmän lahjakkuuksia. Kun kotimainen kilpailusarja on innostavampi ja kovatasoisempi, lahjakkuudet saavat jo kotimaassa kovemman koulun käydäkseen mistä ponnistaa kansainvälisiin tuloksiin. Kun on urheilullisesti selkeä, seurattavissa oleva kotimainen kilpasarja, voimme tähdätä suurempaan näkyvyyteen kotimaassa, mikä helpottaa varainhankintaa ja lisää nimenomaan kilpamiekkailusta kiinnostuneiden määrää aloittelijoissa.
Nämä kaksi (nykyisiin panostaminen <-> seura/kilpasarjatyö) eivät tietenkään ole poissulkevia, mutta nähdäkseni liiton kannalta tärkeämpää on tehdä toimenpiteitä, jotka varmistavat, että tulevaisuuden lahjakkuuksilla on nykyistä paremmat edellytykset menestyä. Taloudellisesti yksittäisen urheilijan ponnistus huippu-urheilukriteerien mukaiselle tasolle taas on mielestäni enemmän urheilijan ja hänen taustajoukkojensa asia - toki suotavaa olisi, että kansallisen kärjen keskinäinen riittävä harjoittelu olisi tehty mahdolliseksi, mutta se on enemmän organisointi- kuin resurssikysymys.
Mitä sitten nykyisen kärjen eteen voidaan tehdä? Onhan tässä keskustelussa jo esitettykin hyviä ehdotuksia keskinäisten sparringien määrän lisäämiseen (tässä liitolla olisi tietysti sopiva rooli organisoijana), joukkuemaailmancupin osallistumiseen ja treenimäärätkin ovat ainakin osalla kohdallaan. Suomen kärkimiekkailijoiden keskinäisen harjoittelun järjestäminen määrällisesti ja laadullisesti riittävällä tavalla ei pitäisi olla ylivoimainen tehtävä. Rahaa tietysti tarvittaisiin matkusteluun ja ammattimaisen harjoittelun mahdollistamiseen, ja siinä kunkin urheilijan omilla taustajoukoilla onkin tekemistä. Mutta kuten liiton budjetista voi kuka tahansa katsoa, ammattimainen harjoittelu ja matkustaminen ei voi tapahtua liiton rahoilla (pl. 1-2 huippu-urheilutukea saavaa miekkailijaa). Miten taustajoukot sitten saavat rahat hankittua, siihen asiaan minulla ei ole minkäänlaista ammattitaitoa, mutta helppoa se ei kaiketi ole.
Hienoa tietysti olisi, että meillä olisi täysi lasti miekkailijoita ainakin Euroopassa järjestettäviin MC-osakilpailuihin, mutta nähtävästi niin vakavasti lajiin panostavia aikuismiekkailijoita ei tällä hetkellä Suomesta löydy kovin montaa.
_________________ Teemu Tokola
Oulun Miekkailuseura
e t u n i m i . s u k u n i m i ( ät ) o u l u n m i e k k a i l u s e u r a . f i
|